Lähdettiin eilen iltasella kullan kanssa käymään suomenlinnassa. Ennen lautalle menoa ostimme torilta jäätelötötteröt. Ostin cafe laten makuisen jäätelön ja aloimme kävellä kohti lauttaa. Noin 5-10 metriä kävelyämme, takaani tuli lokki täydellä vauhdilla syöksyen olkapääni ylitse ja sieppasi jäätelöni! Kesti hetken tajuta mitä oikein tapahtui. Jäätelöni oli maassa ja sen kimpussa noin 15 huutavaa lokkia! Tilanne tuntui lokkien määrän ja äänen perusteella jopa hieman pelottavalta, joten poistuimme paikalta nopeasti! Tapahtuma oli kaikkiaan epämiellyttävä! Jospa kyseessä olisikin ollut pieni lapsi, jonka kimppuun lokki kävi?!? Jäätelö muuten oli oikein hyvää, sen yhden nuolaisun perusteella, jonka kerkisin tehdä, ennen lokin hyökkäystä.